Vuosikymmeniä matkailun asialla
Itä-Hämeen Matkailuyhdistys (IHMY ry) perustettiin 8. maaliskuuta 1941. Ilmeisesti sotatilan takia yhdistys rekisteröitiin yhdistysrekisteriin vasta 19. tammikuuta 1943 Itä-Hämeen Matkailijayhdistyksen nimellä. Nykyisen nimensä ja yhdistysnumeronsa 94.773 yhdistys sai 30.3.1967.
IHMY:nedeltäjä Suomen Matkailijayhdistyksen Heinolan paikallisosasto aloitti toimintansa jo 13. maaliskuuta 1935. Yhdistysrekisteriin se merkittiin 12.4.1935.
Yhdistyksen toimialueiksi ovat vakiintuneet Hartolan ja Sysmän kunnat sekä Heinolan kaupunki. IHMY:n tarkoituksena on edistää toiminta-alueensa matkailua. Tätä tarkoitusta toteuttaessaan yhdistys toimii yhteistyössä muiden matkailua edistävien tahojen, erityisesti Lahti Regionin ja Suomen Matkailijayhdistyksen, sekä alueensa kuntien ja matkailualan yritysten kanssa.
IHMY:n perustivat postinhoitaja O. Järvinen, Suomen Urheiluopiston johtaja Akseli Kaskela, tehtailija Kalle Saarelma, asemapäällikkö K. Kangas, voimistelunopettaja H. Hirki ja toimittaja Väinö S. J. Laamanen.
Vuosikymmenten varrella IHMY on järjestänyt opaskursseja ja kumppaneidensa kanssa matkailuseminaareja. Vuosina 1960–1996 IHMY vastasi Heinolassa Heinäsaaren leirintäalueen, Kahvila Näkötornin ja retkeilymajan toiminnasta.
Jäsenilleen IHMY on järjestänyt joka vuosi vaihtelevasti matkoja muun muassa matka- ja puutarhamessuille Heinola-Seuran kanssa, lähialuematkoja toiminta-alueensa matkailukohteisiin ja jonkin verran kulttuurimatkoja sekä kotimaan että ulkomaan kohteisiin.
Tehtailija Kalle Saarelma, päätoimittaja Erkki Puputti ja kotiseutuneuvos Asko Alho ovat yhdistyksen pitkäaikaisimmat puheenjohtajat.
Kalle Saarelman pitkää uraa kunnioittaen yhdistys perusti hänen nimeään kantavan rahaston, josta on jaettu stipendejä etenkin toiminta-alueen matkailualaa opiskeleville nuorille.
Laivoilla oli iso merkitys Heinolalle
Kalle Saarelman kertomaa:
Matkustajien lisäksi kyydittiin
paljon puutavaraa ja viinalekkereitä
Päijänne ja Ruotsalainen ovat olleet tärkeitä vesireittejä vuosisatoja. Jo 1700-luvun alkupuolella Päijänteen rantojen asukkaat jopa Viitasaarta myöden kävivät kauppaa vesiteitse Heinolan kautta Lappeenrantaan asti.
Minä koetan vähän selostaa höyrylaivojen historiaa Heinolan kohdalta.
Päijänteen ensimmäinen laiva Suomi valmistui 1856. Heinolan ensimmäinen laiva oli Seura, joka Kalkkisten kosken kautta kuljetettiin Heinolaan vuonna 1873. Muistan vielä, kun se vuosisadan vaihtuessa sötkötti 2-korkeapainesylinterisellä koneellaan. Siihen uusittiin kone myöhemmin.
Vuonna 1875 laskettiin vesille hinaaja-alus Jyränkö, jonka Viipurin Konepaja rakensi nykyisen Heinolan Konepajan paikalla.
Ensimmäisen varsinaisen matkustajalaivan Heinolan rakennutti Heinolan Ångfartygs Ab, jonka perustajina olivat kauppiaat E. Lemström ja U. Lindholm sekä oluenpanija J. Toppelius. Laiva valmistui vuonna 1878. Ensin se liikennöi Vesijärven ja Jyväskylän välillä, vaan jo samana vuonna Kalkkisten kanavan valmistuttua se alkoi Vesijärven ja Heinolan välisen liikenteen.
Uittoyhtiöllä oli viime vuosisadan lopulla jo edellä mainittujen Seuran ja Jyrängön lisäksi seuraavat laivat: Ukko, Seppä, Kolmas, Neljäs, Viides ja Kuudes. Näistä tosin useat toimivat Päijänteen puolella vaan Heinolasta käsin ne huollettiin ja miehistö oli suurimmaksi osaksi Heinolasta kotoisin.
Koskensaari-yhtiöillä oli kolme laivaa: Aina, Joutsen ja Koskensaari, jotka suorittivat hinauksia tuoden tukkia sahalle ja veivät sahatavaraa ja viinatynnyreitä Vesijärvelle sekä toivat viinatehtaan raaka-ainetta maissia ja ohraa tulokuormina.
Kipinä poltti Heinolan sillan
Toivo, joka pääasiassa liikennöi Vuolenkosken ja Heinolan väillä, oli pieni, noin 30–40 matkustajan, ja ainoastaan kangasseinillä varustettu. Saman Toivon kipinästä Heinolan silta syttyi ja paloi vuonna 1900. Isäni osti Toivon vuonna 1913 ja romutti sen parin vuoden kuluttua.
Noin vuonna 1898 kauppias Alex Saxberg hankki Anna-nimisen pienen, ehkä 25–30 matkustajan puulaivan, joka välitti matkustajaliikennettä Vappilaisiin ja Rutalahteen sekä kuljetti Vallanenässä olevalle Saxbergin huvilalle perheen jäseniä.
Samoihin aikoihin isäni osti ensimmäisen Alli-nimisen puulaivan, johon hän teki uuden pontin.
Maanviljelijä Kärsälä Rutalahdelta rakennutti vuosisadan akussa Vesilintu-nimisen kannellisen puurakenteisen laivan, joka epäonnistui täydellisesti. Paatti oli niin kiikkerä, että kaikki pelkäsivät sen kaatuvan, ja höyrykattila oli niin pieni, että höyry ei riittänyt. En muista kauanko sillä ajettiin. Muistelen, että se kävi ainoastaan yhtenä kesänä jonkun kerran Heinolassa.
Kalkkisten Koskisella oli Aina -niminen laiva omaa käyttöä varten. Se kuljetti oman sahan ja meijerin tuotteita Vesijärvelle.
Isällä oli vuosisadan alussa pari laivaa Joutsen ja Eol, jotka kuljettivat matkustajia Ruotsalaisella ja joskus Vesijärveltä tavaroita Heinolaan. Minä olin kesällä 1906 Joutsenessa lämmittäjänä ja rahastajana. Kerran, kun tulimme roomua hinaten Vesijärveltä Vääksyn kanavalle, niin siellä oli suuri joukko Anianpellon markkinoilta tulleita kaupustelijoita tavaroineen Lahteen menossa ja me suostuimme viemään heidät Lahteen, kun sinä iltana ei tullut mitään vuorolaivaa siihen suuntaan. Tästä johtui, että yö oli yli puolessa ennen kuin olimme takaisin Vääksyn kanavalla.
Kun olimme ajaneet kanavalta tunnin, laivan pohja alkoi raapimaan kiviin. Koneenkäyttäjä pysäytti koneen. Kun menimme katsomaan, niin huomasimme, että laiva oli lujasti Pulkkilanharjun rannassa. Perämies oli nukkunut hytissään ja laiva meni omia menojaan. Koetimme laivaa irti oman koneen voimalla ja joukolla. Meillä oli laivassa kymmenen matkustajaa.
Höystetty lehtijuttu
Perämies lähti erään kalastajan veneellä hakemaan Hinttolan puolella lauttaansa luovan hinaajan avuksi. Me aloimme yrittämään laivaa irti kiskomalla lastissa olevaa roomua ja se vauhdissaan nykäisi laivan vähän kerrassaan irti. Lähdimme kiireesti Kalkkisista kotia kohden ja jätimme perämiehen avunhakumatkalleen, sillä piti ehtiä kuudeksi Kalkkisten siltaan viemään matkustajia Heinolan.
Joku matkustajista oli kertonut tästä matkasta sanomalehtimiehelle ja Uudessa Suomessa oli pitkä juttu runsaasti höystettynä matkastamme.
Nämä pienet laivat välittivät liikennettä Heinolaan Rutalahdelta, Huonpohjasta, Kalkkisten sillasta, Vaippilasta, Hujansalosta, Taipaleelta ja Vuolenkoskelta.
Vuolenkoskelta kulki laiva parhaimmillaan joka arkipäivä ja sinne laivan tunsi siitä, että sen kokalla oli viinalekkereitä enemmän kuin toisaalle menevissä.
Kerran kuussa tehtiin kirkkomatka Asikkalan kirkolle Heinolasta Rutalahden kautta ja joskus Vaippilan kautta. Näillä matkoilla piti tavallisesti olla roomu perässä, sillä matkustajia karttui matkan varrella niin paljon. Silloin sai vielä kuljettaa matkustajia roomuilla ilman, että ne olivat katsastettuja sitä varten.
Kalle Saarelma (1890–1969)
Kirjoittaja oli pitkäaikainen Itä-Hämeen Matkailuyhdistyksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja